Wauuu! Käytettiin Karin kanssa Elsa kolmannen kerran ulkona ja Elsa käveli vapaaehtoisesti, vielä monta metriä. Kuljimme Elsan tahtiin pientä hiekkatietä. Kun Elsa halusi pusikkoon, annoin hihnan Karille, sillä hänellä oli pitkälahkeiset housut. Kauhistelin kyllä mahdollisia punkkitulokkaita, mutta Kari ei anna niiden uhmata itseään. Elsa ei olisi malttanut tulla sieltä pusikosta millään, joten lopulta Kari nosti sen syliinsä ja toi takaisin hiekkatielle. Jatkoimme sen varrella kulkua vielä siihen saakka, kunnes havaitsimme isohkon koiran lähistöllä. Siinä samassa nostin Elsan syliini ja lähdimme kotia kohti. Elsa päästi niin lohduttoman maukaisun, etten voinut olla tulkitsematta sitä Elsan harmistukseksi poistumisesta.
Nyt on tällä mammalla mahtava fiilis ja veikkaisinpa, että Elsakin on tyytyväinen. Siltä se ainakin näytti, kun loikoili lenkin jälkeen pöydän alla niin säyseänä. Taas on ollut monta päivää, kun olen tuntenut oloni aika turhaksi ja saamattomaksi. Tänään Elsa pelasti minut siltä. Voisi siis sanoa, etten vain minä ole pelastanut Elsaa, vaan Elsa on pelastanut minut. Tuntui kuin olisin kantanut omaa lastani, kun kävelimme kotia kohti, Elsa sylissäni. Aivan kuin sekin olisi pitänyt minusta kiinni puristaessaan hellästi kynsillään rintaani. Samaan aikaan ohitsemme käveli pariskunta lastenvaunuja työnnellen. Perhe tuolla, perhe täällä.
Tässä blogissa kertoilen naukuvien tovereideni Elsan ja Hassen elämästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti