Elsa majoittui farkkuhyllyyni.

Ooh! Sydämeni sulaa..

Otin Elsan syliini ja silittelin sekä rapsuttelin sitä. Ensimmäistä kertaa se ei pyrkinyt pois, vaan hyrisi ja kehräsi sekä vispasi tassujaan, kuten se tekee ollessaan innoissaan kosketuksesta. Ei sen pitkät kynnet haittaa, kun se tarraa niillä paidan läpi ihooni. Sama vaikka tulisi vähän reikiä! Ehkä Elsa on vihdoinkin päästämässä hieman irti ujoudestaan, joka on jäänyt sille joko siitä, ettei sen entinen omistaja ole antanut sille tarpeeksi huomiota, tai sitten sille on kehittynyt trauma liittyen aikaisemman omistajan luopumiseen, tai voihan se olla ihan vain ominaista sille mistään sen kummemmasta riippumatta. Sentään Elsan aikaisempi hoitaja oli niin vastuuntuntoinen, ettei vain jättänyt kissaa tienvarteen, vaan luovutti sen turvakotiin. Siitä pisteet.

Huppista!

Unohdin täysin mainita niinkin tärkeästä seikasta kuin Elsan leikkaushaavan kunto. Eli haava on näyttänyt paranevan nätisti ilman sidettäkin. Jos se alkaa vuotaa tai repsottaa, niin otan heti yhteyttä eläinlääkäriin.

Iltaa. Täällä sitä ollaan nyt kahdestaan Elsan kanssa. Kumppanini on ollut matkoilla muutaman päivän, ja tuntuu kovin yksinäiseltä. Onneksi Elsa on olemassa. Olisin varmaan eläväkuollut muuten.

Lauantaina sain melkoisen hermoromahduksen, koska pelkäsin etten osaisikaan hoitaa Elsaa sen toipilasaikana oikein. Pelkäsin todella, että se saisi jonkin tulehduksen ja kuolisi, koska otin vahingossa sen haavasiteen liian aikaisin pois, eivätkä apteekin haavasiteet pysyneet. Olin ihan shokissa täällä, kunnes veljeni soitti haluaisinko hänen hakevan minut ja Elsan vanhempieni luokse. Suostuin heti. Niinpä minä ja Elsa vietimme lauantain vanhempieni kotona. Elsa tuntui nauttivan uusista nurkista ja seurasta. Se tykkäsi tuijotella lasiparvekkelta ulos. Äitini ihmetteli, että miten se nukkuu niin vähän. Elsa oli tosiaan hirmu pirteänä sinä päivänä! Me valvottiin jonnekin klo 02:een Victorian ja Danielin häiden takia ja Elsa vaelteli ja päästi muutaman maukauksen vielä, kun me muut olimme asettuneet unten maille.

Sunnuntaina Elsa pääsi takaisin tänne omaan kotiinsa ja tuntuihan se olevan ihan mielissään siitäkin. Itse asiassa se vaikuttikin aiemmin sunnuntaina vähän niin kuin sillä olisi ollut jo koti-ikävä. Täällä se uskalsi rentoutua vähän paremmin, vaikka yllättävän hyvin se näytti sopeutuneen lauantainakin uuteen paikkaan.

Tänään oli jälleen mukava herätys, kun Elsa tuli taas tervehtimään hennolla äänellään. Ihanaa, kun herätykset ovat nykyään niin piristäviä - kiitos rakkaan Elsani!

No niin, hengissä ollaan. Leikkaus ja nukutus menivät hyvin. Elsalta poistettiin munasarjat ja osa kohtua, eli ns. naiseus vietiin, kuten tuossa edellisessä postauksessa jo mainitsinkin. Eilen olin niin kiireinen ja väsynyt Elsan puolesta, etten jaksanut kirjoitella. Välillä piti myöskin tarkkailla Elsan olotilaa.

Siispä. Elsa punnittiin ennen toimenpidettä. Vaivaiset 3,3 kg ilmoitti vaaka, vaikka olen yrittänyt lihottaa sitä. Olin mukana nukutusaineen vaikuttamisajan. Silittelin Elsaa noin viitisen minuuttia, kunnes nukutusaine oli vaikuttanut. Elsan kauniit silmät jäivät auki sen nukahdettua, mutta niin kissat nukahtavat nukutusaineen vaikutuksesta. Sen jälkeen minä ja kuskina toiminut enoni saimme luvan kadota puoleksitoista tunniksi.

Palattuamme Elsa tuotiin toimenpidehuoneesta kuljetuskopassaan. Sen silmät olivat edelleen auki ja kieli roikkui suusta. Se näytti miltei kuolleelta, raukka. Sille oli puettu eräänlainen verkkopuku, jotta se ei nuolisi leikkaushaavaansa. Kotona tein eläinlääkärin ohjeiden mukaan, eli varmistin Elsalle mahdollisimman lämpimät oltavat, sillä nukutusaineen yhä vaikuttaessa lämmönsäätöjärjestelmä ei toimi. Halusin laittaa Elsan sänkyyni. Laitoin pyyhkeen sen alle, asettelin kuumavesipullon sen vatsaa ja käpäliä vasten sekä peittelin sen viltillä. Välillä kastelin Elsan avonaisia silmiä vedellä, etteivät ne kuivuisi päähän.

Illalla noin kymmenen aikaan Elsa alkoi heräillä. Melkein heti ensimmäiseksi se hyppäsi sängyltä. Säikähdin kovasti, että leikkaushaava olisi revennyt. Onneksi näin ei näyttänyt käyneen, vaan luultavasti Elsaa oli vain sattunut sen hypättyä kumoon lattialle. Heräilyvaiheessa se sai pieniä hoipertelukohtauksia, jotka päättyivät pökertymisiin. Sitä oli aika hulvatonta seurata. Vähitellen se ei enää pökertynyt hoipertelun päätteeksi, vaan jäi tuijottamaan paikoilleen. Iltakin meni ihan hyvin kokonaisuudessaan.

Tänään herättyäni huomasin, että vaatehuoneeni ovi oli raollaan. Ihmettelin kumppanini kanssa, miten Elsa oli leikkauksen jälkeen jaksanut voimailla oven liukuoven auki. Mutta niin se vain oli tehnyt. Pujahdin vaatehuoneeseen ja löysin Elsan laukkujensäilytyskorin päältä tuhisemasta. Halusin siirtää sen pehmoisemmalle paikalle, joten nostin Elsan siitä ja laitoin sängylle. Siinä sitten fiilistelimme kolmestaan. Saimme jopa Elsan kehräämään; niin pian leikkauksen jälkeen! Vähän ajan päästä se kuitenkin meni sängyn alle. Kun kurkkasimme sinne hetken kuluttua, niin se oli jo riuhtonut verkkopuvun ihan solmuun ympärilleen. Meidän oli pakko riisua se siltä, kun emme saaneet sitä ennalleen. Askartelimme sukkahousuista sille uuden yläosan ja verkkopuvusta leikkasimme alaosan. Saa nyt nähdä miten kauan se pysyy. Pitäisi keksiä jotakin käytännöllisempää. Ehdotukset ovat tervetulleita. Sellainen muovikauluri ei ole yhtä kätevä kissoille kuin koirille. Kissat kun ovat niin notkeita.

Huomenta päivää. Taas heräsimme, minä ja kumppanini, Elsa jalkopäässämme. Kömmin heti silittelemään ja rapsuttelemaan sitä. Huomenna onkin Elsalla ikävä päivä. Viemme sen leikkaukseen, eli siltä viedään naiseus. Elsalla tuntui olevan vähän väliä kiima, eikä oikein erottanut mistä se alkaa ja mistä se loppuu. Eläinlääkäri sanoi, että liian pitkäkestoisena kiima voi aiheuttaa kohtutulehduksen. Lisäksi Elsa oli häiritsevän äänekäs kiimassaan. Se marisi lakkaamatta; aamusta iltaan, öisinkin. Äitini hankkikin sille kiimankatkaisutabletteja, joita syötin sille viikon ajan. Se kävi helposti, kun musersin tabletin lusikalla jauhoksi ja sekoitin sen Elsan ruokaan. Kuuri tuntui tepsivän, sillä jo sen alussa Elsa rauhoittui. Nyt olemme kaikki kolme saaneet nauttia yhteiselostamme ilman jatkuvasti soivia korvia.

Ensitapaaminen

Muutin nykyiseen yksiööni viime vuoden loppupuolella. Erittäin eläinrakkaana ihmisenä aloin melko pian haaveilla uudesta lemmikkieläimestä. Pohdin ensimmäiseksi, olisiko se tällä kertaa leijonanharjaskani vai rotukissa. Molemmista minulla on aikaisempaa kokemusta. Lopulta tulin tulokseen, että hakisin tulevan kissaystäväni eräästä Eläinten turvakodista. Pidin tärkeämpänä sitä, että kissa saisi uuden mahdollisuuden elää hyvän elämän kuin sitä, että minä saisin rotukissan. Maatiaiskissa kelpasikin oikein hyvin.

Maaliskuun alussa minä ja isäni lähdimme ajelemaan kohti Eläinten turvakotia. Matkan varrella pysähdyimme isän käydäkseen pankkiautomaatilla. Odotin autossa, kunnes isäni saapui kalapaketin kanssa. Hän oli poikennut läheiselle savukalakojulle samalla. Naureskelimme ajatukselle, että mitäköhän kissa tulee tuumimaan kalanhajuisesta vastaanotosta! Luultavasti sen tunteet olisivat ristiriitaiset.

Saavuimme määränpäähämme. Isäni avasi oven ensimmäisenä ja samassa koira työntyi miltei autoon. Lörpöttelin koiralle innoissani, sillä olin poikkeuksellisen innoissani (en erityisemmin pidä koirista). Astuimme molemmat ulos autosta autiolle pihalle. Koira oli edelleen isäni kimpussa. Yhtäkkiä toinen samanlainen ryntäsi kimppuuni. Lepertelin sillekin alussa, mutta kohta isäni ilme muuttui aikalailla. Koirat olivat rotevia ja hyppivät korkealle, kohti päitämme. Katsoin isääni hermostuneena, yrittäen arvioida hänen ilmettään. "Nämä taitavatkin olla vahtikoiria", hän sanoi. Sydämeni alkoi takoa hurjasti, kun tajusin että saattaisimme joutua näiden koirien välipaloiksi. Samalla muistin kyltin, jota vilkasin hajamielisesti automme kurvatessa pihan portista sisään: "Täällä vartioin minä" -teksti ja koiranpään kuva. Isä komensi minua menemään autoon. Tein työtä käskettyä. Pääsin sisään ilman koiranpuremaakaan. Jäljessä tuli isä ja sain huokaista helpotuksesta. Aloin soittaa henkilölle, joka lupasi olla meitä vastassa. Onnekseni hän vastasi ja kertoi olevansa tuota pikaa paikalla. Saavuttuaan hän otti koirat kiinni ja vei ne pois tieltä.

Pääsin tarhaan, josta valitsisin karvaisen kaverini. Siellä oli kova meteli. Koira haukkui lakkaamatta. Ensimmäisessä häkissä majaileva kissa näytti pelokkaalta. Paloin halusta ottaa heti juuri sen mukaani. Jostain syystä päätin kuitenkin jatkaa katselua. Valinta oli todella vaikea, sillä olisin halunnut ottaa kaksi kissaa. Eräässä häkissä oli parivaljakko, joka tuli toimeen kuin siskokset. Isäni sanoi kuitenkin, että yksi saa luvan riittää. Niinpä jatkoin valintaprosessiani. Lopulta iskimme molemmat, minä ja isäni, silmämme pikkuruiseen, parivuotiaaseen hauskannäköiseen otukseen, joka muistutti ilveksenpoikasta. Se oli kiemuralla takertuneena kulahtaneeseen tyynyyn. Kun aloin silittää sitä hellästi, se nosti takamustaan korkealle ja näytti todella hellyyttävältä. Ilmoitin valinnastani esittelijälle, jonka jälkeen hän alkoi irrottaa eläintä tyynystä ja työnsi sen kantokoppaan. Maksoin isäni antamilla rahoilla ja pääsimme lähtemään kohti kotia.