Ajattelin nyt kirjoittaa siitä, mitä kaikkea kissani antaa minulle.Aamut eivät ole enää niin toivottomia, koska en ole koskaan yksin, kun herään. Olivat asiat sitten kuinka huonosti tahansa, niin Elsan silmien tuike saa minut jaksamaan.
Sateella tai ukkosella on mukavaa olla sisällä turvassa ja lämpimässä Elsan kanssa. Ropina vasten ikkunaa on kuin musiikkia varmasti Elsankin korville!
Tv:n katselusta on tullut minun ja kissani yhteistä lempipuuhaa. Tai, eihän Elsa sitä varsinaisesti katsele. Kun töllöstä tulee Amyn lailla, Elsa asettautuu sen ääreen matolle ja patsastelee siinä ylväästi, koska kuvittelee tietenkin, että katselen häntä, enkä mitään ihmeen televisiota.
Kun ajattelen olevani yksin ja satunkin vahingossa katsahtamaan muualle, näen Elsan tuijottavan minua lempeästi jostain (yleensä kiipeilypuunsa ylimmältä tasolta).
Tuntuu hyvältä ruokkia jotakuta toistakin kuin omaa möhöäni.
Kissani neuroottinen hiekkalaatikon kaivelu lohduttaa minua - enpähän olekaan ainoa sekopää tässä talossa.
Elsan läheisyys, pikku kehon lämpö, on jotain... Niin... Ei sitä pysty sanoin kuvailemaan!
Kun näen Elsan nauttivan antamastani huomiosta, luonnollisesti minäkin saan siitä suurta nautintoa. Ja kehräys on tietenkin maailman suloisin ääni.
Yöllä, kun olen sammuttanut valot ja kömpinyt peiton alle, Elsa loikkaa sänkyyn ja hiippailee lähelleni. Enää ei tarvitse pelätä kummituksia.
Kissat antaa niin paljon. Kuka ei vois piristyä niiden kummallisista yhtäkki spurteista tai oudoista leikeistä. Niille on pakko nauraa kun ne on niin sööttejä <3 Ja ne on yllättävän uskollisia ja rakastavaisia, vaikka niitä väitetään niin itsenäisiksi.
VastaaPoista