Karvainen hoitotäti

 Elsan mamma sairastaa nyt. Eilen alkoi flunssa kurkun kutinana. Kutitti niin paljon, että meinasi tulla oksennus. Onneksi kutina on yön aikana vaihtunut kivuksi, niin ei enää okseta. 

Mitäs Elsa pikkuinen tästä mamman sairastumisesta tuumaa? No, roolit ovat selvästi vaihtuneet! Se on toiminut jo lämpötyynynä, mikä on oikein hyödyllinen ominaisuus hoitotädissä.. tosin karvat menevät kyllä potilaan henkeen, eikä se kauheasti auta kurkkukipua hiipumaan. Ilmeisesti Elsa huomasi tämän, koska seuraavan kerran se asettui sängyn viereiselle tuolille sairasta mammaansa kaitsemaan.

Ikävä kyllä hoitotädilläni on sellainen heikkous, ettei se kauan jaksa pysyä hereillä. Eipä se kymmenisen minuuttia kauempaa jaksanut valvoa kovalla tuolilla, vaan siirtyi pian suosiolla takaisin vällyihin. Nyt se makaa tuolla ihan kuukahtaneena, kun mamma itse on noussut istumaan.

Elsa on kultaisin

Oioi, kun tajusin taas kuinka rakastankaan Elsaa! Yritin ratkoa ristikkoa sängyllä, kun Elsa tuli tapansa mukaan pyörimään ja hyörimään eteen, enkä voinut keskittyä. Aloin rapsutella Elsaa ja se nautti antamastani läheisyydestä silminnähden. Tuntuu niin hemmetin hyvältä, kun joku hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen! Elsa tuntee minut oikeasti. :-) Sen kanssa jaan kaikki suuret salaisuuteni. Välillä se on joutunut todistamaan suuria itkukohtauksiani tms, mutta se ymmärtää ja lohduttaa tuomalla silkinpehmeän turkkinsa poskeani vasten. Elsa on todellinen terapiakissa, vaikkei se sitä itse tietäisikään!

Ainakin sen asian olen tehnyt oikein elämässäni, että hain Elsan sieltä eläinten turvakodista. En olisi voinut valita paremmin kaikista niistä suloisista kissoista. Elsa ja minä olemme luodut toisillemme. Elsan ansiosta kestän tätä elämää vaikeimmiltakin tuntuvien hetkien yli. En voisi koskaan hylätä Elsaa. Jos sille tapahtuisi jotain, niin elämästäni katoaisi liian paljon hyvää. Toivon, ettei Elsa sairastuisi tms. Sitähän ei tietenkään voi ennustaa, mutta välillä pelkään sitä, että menettäisin sen aivan liian varhain.

Elsan kuulumisia

        Taas on kulunut niin pitkä aika viime tekstistä, että pelkään kirjoittavani samoista asioista (vaikka helpostihan asian voi tarkistaa). Makkoiltiin äsken Elsan kanssa sängyllä. Elsan nykyinen vakiopaikka on tyynyt! Aina sillä on joku vakkari, mutta se vaihtelee kovasti. ^_^ Kuvailin Elsaa vähän ja lopuksi silittelin rapsuttelin sitä kiitokseksi.

Kirjoitin joskus viime vuoden puolella tänne, että Elsalla olisi suolinkaisia. Lienee aiheellista huomauttaa, ettei asialla varmaan olleetkaan ne, koska varmasti olisi tullut uudemman kerran esille, jos niitä olisi. Suolinkaiset ovat nimittäin erittäin sitkeässä, eivätkä lähde matolääkkeelläkään kokonaan pois. Lisäksi ulosteiden joukossa pitäisi näkyä lääkkeen vaikuttamisen jälkeen suolinkaisia. Olen katsonut, eikä niitä ole ollut. Täytyy nyt koputtaa puuta, mutta varsin epätodennäköistä olisi, että Elsalla olisi suolinkaisia. Varmaan minullekin olisi jo tullut niitä, jos tässä taloudessa olisi! Pussailen Elsaa usein (en nyt ehkä ihan suulle kuitenkaan, joskus sitäkin) ja se työntää aina peppuaan tyyliin mun suuhun.

Elsan kauniit, vihreät haaveilijansilmät eivät pääse oikeuksiinsa salamalla.

Elsalle kuuluu hyvää. Se nautiskelee helteistä. Joskus helteet tosin saavat sen oksentelemaan ja aiheuttavat ruokahaluttomuutta (harvoin). Elsa on kyllä paljon pulskemmassa kunnossa kuin viime vuonna! Mutta se kantaa itsensä niin kauniisti, että koolla ei ole merkitystä. ;) Ei Elsa mikään paksukainen ole, mutta on sillä vähän masua.♥

Elsa, kohtalon lapsi, koskaan en sua unhoittaa vois!

Elsa on taas kesyyntynyt. Sen reissun jälkeen, kun Elsa oli vanhemmillani hoidossa, siitä on tullut hirmu kesy. Aivan kuin se olisi helpottunut siitä, että tutut ihmiset (minä ja K) tulivatkin takaisin. ^_^ Enää se ei ole läheskään niin säikky kuin ennen.

Eilen makoilimme sängylläni, minä K ja Elsa. Olimme ns. piirissä. Minä vasemmalla, Elsa ylimpänä keskellä, K oikealla. Silittelimme toinen toisiamme, Elsa turisi hellyydestä suorastaan ekstaasissa. Se oli jotenkin niin luonnollista. Me olemme perhe. En tarvitse omia lapsia, kun minulla on jo heidät. Olen niin onnellinen ja ylpeä pikku perheestäni.

Tulimme äskettäin asioilta ja Elsa vastaanotti meidät kitisten kuin ikävästä. Tuntuu mukavalta, ettei olemassaolomme ole sille yhdentekevää! Se kaipaa hellyyttä, jota sille jaamme, ja tietysti ruokaa, jota se saa joka päivä riittävästi, koska hankin sitä sille. Lisäksi olen antanut sille kodin, jossa se tuntee olonsa turvallisemmaksi kuin missään muualla.

Elsa hoidossa

Elsa oli lauantaista tiistaihin hoidossa vanhempieni luona. Olin reissussa kumppanini kanssa.

Mamman pikku ressukka ei ollut kuulemma antanut koskea itseensä. Muiden poissaollessa se oli nukkunut nojatuolissa ja jonkun saavuttua kotiin se kipitti matalasti makuuhuoneen sängyn alle. Voi sitä pikkuista!♥


Kun saavuin reissusta, niin Elsakin pääsi omaan kotiinsa. Täällä se onkin ollut ihan oma, herttainen itsensä. Tänä aamuna Elsa nautti hellyydenosoituksiani vuoteessa. Se oli selvästi kaivannut niitä. Ja jos nyt uskallan olla hieman egosentrinen, niin - ehkä myös minua. ;)

Pikkuneiti söpöilee

Elsa pääsi taas ulos.

Käytin kumppanini kanssa Elsaa tänään ulkona, koska se teki yhden tosi hassun ja sekopäisen jutun. Se ahtautui kokonaan siihen rasiaan, johon idätin rairuohon siemenet. Nyt heinät on siis aika lytyssä! Arvelin, että Elsan luonnonkaipuu on niin suuri, että sen takia hän halusi asettua heinille.

Elsa, the Cupcat.

Aloitimme ulkoilun pihani "hiekkalaatikolta", koska halusin keinua vähän aikaa. Sieltä kannoimme Elsan vähän vihreämmälle ja heti alkoi kiinnostaa - vaikkakin arkuutta oli alussa. 

Alkujännityksen jälkeen alkoi mennä hyvin. Elsa maisteli vähän heiniä ja haisteli kaikkea innoissaan. Kunnes - aivan yhtäkkiä, Elsa pomppasi kauhealla voimalla ylöspäin. Päättelimme, että se saattoi johtua säikähdyksestä, jonka ohi ajava paku sai aikaan, tai nokkosenpistosta, mikäli se osui Elsan anturaan tai nenään. Onneksi pidin hihnasta lujasti kiinni, ettei Elsa päässyt karkaamaan.

 Otimme mukaan myös Elsan harjan, jotta voimme helpottaa sen karvanlähtöä hieman. Siitäkös Elsa nautti..! Varsinkin, kun harjasi sen päälakea ja hännän tyveä. Peppu nousi taas korkealle.

 Kun etenimme kohti läheistä tiheikköaluetta (jossa puita, pari pensasta ja muita kasveja), alkoi harakka raakkua meille suoraan edessä olevan puun oksalta. Elsa tarvitsikin rohkaisusilityksiä, jotta uskaltaisi lähestyä sitä. Elsa taisi hoksata, että me vahdimme hänen selustaansa, koska hitaasti se eteni tiheikköön. Silloin harakka lensi hieman kauemmas, toisen puun oksalle raakkumaan. Elsakin maukui sille urheasti.

 Elsa olisi taas kovasti halunnut mennä aidan ali joidenkin pihaan. Kerran oli lähellä, ettei saanut harhautettua meitä! Niinhän se on, että aina kielletty kiehtoo eniten. Ei kuitenkaan viitsitty rikkoa kotirauhaa samoilemalla toisten pihoilla. Oih, olisipa mukavaa jos olisi ikioma iso piha, jossa olisi paljon kukkia sekä muita kasveja, kuten isoja reheviä puita ja pensaita... Oma kaunis puutarha, jossa Elsakin saisi kulkea ihan vapaasti.

Lopuksi, annetaan kuvien puhua.

Ps. Kaikki muut kuvat on ottanut kumppanini, paitsi kuvan hänestä itsestään ja Elsasta otin tietysti minä.