torstai 4. heinäkuuta 2013

Tunnetko jo kehräyksen syvältä kumpuavan






.:Läheisyys lämmittää:.


Hassella menee lujaa. Mökillä ollaan käyty jo kaksi kertaa. Siellä Hasse ravaa ympäri mökkiä niin, että puulattia kopisee. Ääni muistuttaa kyllä enemmän varsan ravia kuin kissan sipsutusta! Superpallot ovat suurta huutoa meillä. Niiden perässä on hauska pomppia, kun ne sinkoilevat sinne tänne. Arvon Elsakin on saanut kyytiä villivarsalta. Olen saanut todistaa kerrassaan hulvattomia painiotteluita. Matriarkan vahvuuksiin kuuluvat massa ja kostonhalu. Pikkuprinssi hyödyntää nokkelia raajojaan ja loputonta energiaansa. Hassen tapaa usein myös kipittämässä viekkaana hiuslenkki suusta roikkuen. Tänään keksin kutsua sitä nimeltä ja se toikin hiuslenkin minulle kuin partiopoika konsanaan. Tänään huomasin, että jälleen on "mystisesti" kadonnut hiuslenkki jos toinenkin.


Tämä on vielä ihan harmitonta, mutta näkisitte kuinka ne painii!

Omituisten otusten kerho

"Tämä on ergonomisin televisionkatselu-asento"

Suap' nähdä, kuinka mirrit suhtautuu uuteen kotiin! Meillä on edessä muutto. Uskoisin, että kissat tulevat viihtymään siellä, koska minä olen ja pysyn mukana menossa. The Terrible Three.




4 kommenttia:

  1. Tulee niin hyvä mieli katsellessa näitä kuvia :) Onpas omituinen otus tossa telkkarissa, ihan kuin jättimäinen siili oudossa ympäristössä :o *nauraa iloisesti*

    Toivon, et muutto sujuu hyvin ja että olosi on muutenkin hyvä <3 Terveisiä pikkusille =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että kuvat piristivät päivääsi! :--) Itsekin katsoin sitä otusta ihmetellen, onko se norppa vai täplikäs jääkarhu vai jotain niiden väliltä. :DDD

      Kiitos jälleen kannustuksesta, olet ihana. :3 *Kisut kääntävät pyllynsä kohti näyttöä ja vilkuttavat hännillään kiitokseksi terkuista*

      Poista