Istuskelin koneella aamukahvia juoden, kun Hasse havaitsi pörriäisen. Se pääsi avonaisesta ikkunasta sisälle. Vetäydyin taemmas ja kannustin Hassea pyydystämään herhiläisen - hän kun on luonnonlahjakkuus tuossa lajissa!
Otin hetken videokuvaakin siitä, kun Hasse vaani kimalaista, mutta se leikki loppui lyhyeen, kun havaitsin näkökentässäni kimalaisen lähestyvän uhkaavasti. Kirkaisin ja juoksin pois huoneesta. Kun tilanne näytti hieman turvallisemmalta, tulin takaisin huoneeseen seuraamaan sydän pamppaillen, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Elsan lepäillessä tyytyväisenä, joskin hieman tilannetta sivusilmällä seuraten, siirtyi Hasse tositoimiin. Hän alkoi ronklata ikkunalla pörräävää kimalaista. Peräännyin vaistomaisesti. Kohta näyttikin siltä, että Hasse saa sen pyydystettyä. Mutta sitten.. Kimalainen tarrasi ankarasti hänen etutassuunsa, jolloin hän säpsähti ja alkoi nuolla tassuaan kimalaisen hellitettyä otteensa. Itsehän ehdin nähdä tuosta toimituksesta vain nopean vilauksen, kun säntäsin ulos huoneesta työntäen oven kiinni perässäni.
Pakotin itseni takaisin huoneeseen katsomaan, selvisikö Hasse tilanteesta hengissä. Hän olikin mennyt sängyn alle närkästyneenä pistoksesta. Päätin viedä molemmat kissat toiseen huoneeseen vuorotellen. Ensin nostin hieman vastahakoisen Elsan kiipeilypuun pesästä ja kuskasin keittiö-/olohuoneen puolelle. Sen jälkeen avasin parvekkeen oven, mutta vahdin koko ajan, ettei Hasse mene parvekkeelle (lasittamaton). Pian Hassekin tuli sängyn alta. Hän näytti niin kiinnostuneelta avonaisesta parvekkeenovesta, että nostin hänet pian samaan huoneeseen, mihin Elsankin. Laitoin oven kiinni ja odotin kauhusta kankeana kimalaisen seuraavaa siirtoa.
Kimalainen asettui verhon sisemmälle puolelle. Mieleeni tuli, että jos hän alkaa rakentaa pesäänsä siihen - ties vaikka synnyttäisi poikasensa siinä paikassa - täytyy minun keksiä jokin ratkaisu ja nopeasti. Siirryin vapisten lähemmäksi verhoa ja vedin sen siten parvekkeen puolelle, että sain suljettua välioven niin, että kimalainen jää ulos verhokaistaleen kanssa. Sitten odottelemaan..
Mokoma pirulainen ei lähtenytkään ihan hevillä, vaikka pääsi ulkoilmaan. Niinpä minun oli pakko availla ovea edestakaisin ja sydän kurkussa hakata lehtiputkilolla toiselta puolelta verhoa. Kyllä siinä tovi menikin, ennen kuin näytti siltä, että voin siirtyä tekemään lopputarkastusta. Kun en nähnyt kimalaista enää missään kohdassa verhoa, uskalsin vetää sen lopultakin kokonaan takaisin sisälle huoneeseen, ja sulkea parvekkeenoven.
Kamala vaiva karvaisesta pikku kiusankappaleesta! Ja Hasse-parkakin joutui kärsimään. Mutta ainakin hän sai herkkunappuloita lohdukkeeksi.
