Kuvia pikkuisesta

Elsan joulu

Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa Elsan joulukuulumisista, mutta en ole vain saanut aikaiseksi sitäkään. Nyt sain viimein itsestäni niskasta kiinni, joten täältä pesee.

Vanhempani hakivat minut ja Elsan aatonaattona luokseen. Ensimmäinen ilta meni arvatenkin piilosilla Elsan osalta. Välillä se torkkui kylpyhuoneen hämärässä matolla (siellä on ihanan lämmin lattia). Vielä useammin sen löysi vanhempieni sängyn alta. Jo ensimmäisenä yönä Elsa oli säntäillyt pitkin asuntoa; vanhempani kertoivat, sillä minä olin nukkunut heitä paremmin lääkkeiden vaikutuksesta. Se oli hyvin erikoista, koska Elsa on normaalisti melko rauhallinen öisinkin.

Aattona Elsa nukkui lähes koko päivän, koska yö oli mennyt mellastaessa. Harmitti, koska olisi ollut niin mukavaa saada Elsasta seuraa juuri jouluaattona. Kuvittelin niin monta kertaa mielessäni ennen aattoa, kuinka Elsa seuraa vieressämme pakettien avaamista ja huokuu joulutunnelmaa. No, ehkä se tarkkaili meitä sängyn alta.

Myös aaton ja joulupäivän välisenä yönä Elsan villikissasydän herätti leikkimään joulukuusen palloilla ja säntäilemään ympäri asuntoa. Oikeastaan se oli vain herttaista ja hauskaa. Ainakin minun mielestäni, koska sain siitä huolimatta nukutuksi tavalliseen tapaani. Vanhempani minulle noista sen tempauksista kertoivatkin. He poloiset, kun eivät olleet oikein saaneet nukutuksi Elsan yöpuuhastelun vuoksi.

Joulupäivänä Elsa oli jo tottunut uuteen ympäristöön ja vanhempiini siihen malliin, että se uskalsi liikkua aamupäivälläkin vapautuneemmin. Harmi sinänsä, että juuri sinä päivänä menimme kyläilemään. En tiedä mitä Elsa sinä aikana oli puuhastellut, mutta palattuamme takaisin löysin sen vanhempieni sängyn alta. Olikohan se pelännyt siellä yksin? Ainakin se oli sen verran pirteänä taas yöllä, että sama leikki jatkui kuusien koristeiden kanssa.

Tapaninpäivänä äitini antoi Elsalle kalkkunaleikkelettä. Tuumasin, ettei Elsa siihen kuitenkaan koske. Mutta sehän söikin koko suupalan ja halusi vielä lisää! Ilmeisesti vanhempieni asunnossa juoksentelu herätti sen ruokahalunkin. :) Seuraavanakin aamuna iskä ja äiti antoivat sille vuorotellen herkkupaloja ja alun epäröinnin jälkeen se uskalsi syödä siinä meidän aamutohinoiden keskellä. Yleensä Elsa syö vasta sitten, kun kukaan ei vahtaa vieressä, mutta nyt se oli kuin kotonaan. Ehkä "siedätyshoito" uudessa ympäristössä tepsi.

Nyt olemme taas omassa kodissa. Kyllä oli mukava palata kotiin tapaninpäivän jälkeisenä iltana. Vaikka joulu meni hyvin vanhempieni luona, niin olen kiintynyt omaan pesäkolooni siinä määrin, että on kiva palata. Elsakin on kiintynyt tänne. Onhan se oma reviiri kissoille kuitenkin niin tärkeä.

Hih, äsken Elsa huitoi kuusen oksilla roikkuvia koristeita ja näykki kuusta. Olen asetellut kuusen ympärille mustikkapensaan oksia, koska Elsa tykkää piileskellä niissä. Puskajussi! Välillä se myös järsii niitä. Vai onko se sittenkin pupujussi, kun järsii kaiken maailman oksia.. Se on myös huvittavaa, kun Elsa majailee kuin ekstaasissa tuon pikkukuusen alla mustikkapensaan oksissa.

Mouu!

Eipä ole tullut taas vähään aikaan kirjoiteltua. Onhan se kuitenkin vaikeaa kirjoittaa toisen olennon kuulumisia, kun voi vain arvailla.. Hih! Mutta eiköhän Elsalla mene ihan hyvin. Tuossa kiipeilypuussa se jälleen ihmettelee ikkunasta maailman menoa ja kasvavia hankia. Kyllä se luonto vain kiinnostaa luontokappaletta. Äiti antoi minulle mustikkapensaan, jotta voisin laittaa sen parvekkeelle kahteen ruukkuun ja koristella jouluisesti. Mitä kävikään? Unohdin sen tuolille ja Elsa kiinnostui puskasta. Se on nuuskinut sekä näykkinyt sitä innoissaan ja hengaillut sen vieressä. Se pomppaa usein tuolin käsinojalle olemaan puskan luona. Ihme puskajussi! Enhän minä sitä nyt henno parvekkeelle siirtääkään.

Tänään meillä oli koulussa fantasiamaskeerausta. Arvatkeepa minkä olennon minä muokkasin paristani? No Elsan tietysti! Laittaisin toki kuvan jos olisin tarpeeksi röyhkeä. Voin kertoa, että se oli hauskaa, koska pääsi kunnolla irroittelemaan. Itse en ainakaan ottanut hommaa turhan vakavasti, joten sain läträtä kuin pikkulapsi. Siltikin ope kehui minua, eli ei se vissiin haitannut, vaikka rennosti välillä otinkin. :-) Paristani tuli kyllä oikein söötti. Varsinkin se vaaleanpunainen nenu.. Oih. Jos olisin vienyt hänet kotiini, niin Elsasta ja hänestä olisi varmasti tullut parhaita ystävyksiä! Miu mau.

Enpäs ole tainnut muuten kertoakaan yhtä juttua. Olin Elsan kanssa porukoilla pari viikkoa sitten lauantaina yötä. Alussa Elsa vaikutti hyvin aralta siellä ja maukuikin pitkästä aikaa kovasti. Illan tullen hän kuitenkin kotiutui kotiutumistaan. Yöllä heräsin, ja hetken päästä Elsa vaelsi vierashuoneeseen, jossa minä nukuin. Sitten se pomppasi päälleni päästäen samalla vaivihkaa tervehdyksen: "Purrrrrmau". Aloin tietenkin hellitellä sitä, kunnes jossain vaiheessa nukahdin tai nukahdimme. Joskus aamuyöllä heräsin uudelleen ja pian Elsa taas sipsutti vierashuoneeseen juttelemaan hempeästi ja nukkumaan viereeni. Syy, miksi tästä kerron: Elsa tuli juuri minun viereeni, eli hän tuntee omistajansa ja ainakin jossain määrin myös luottaa minuun. Se on niin palkitsevaa! Että Elsa ja minä löysimme toisemme viime keväänä ja meistä on tullut oikein mainiot kumppanukset. Oi, kuinka minä rakastankaan Elsaa.

Kissanpäiviä

Elsa
voi
maireasti
ja
sitä rakastetaan edelleen.

Mjauuau. Elsalla pyyhkii hyvin. Suolinkaisia ei ole näkynyt mailla halmeilla, mutta enpä minä Elsan vatsassa olekaan käynyt. Elsa on tainnut hieman pyöristyä sen matolääkkeen antamisen jälkeen. Ehkäpä se puri niihin eläviin matoihin, jotka ennen herkuttelivat Elsan ruokavarastoilla. En voi tietää varmasti, koska en minä mikään lääkäri kuitenkaan ole.

Elsa-rakas tuli viimeyönä tapansa mukaan sänkyyn nukkumaan, vaikka ystäväni, joka oli käymässä, nukkui minun vieressäni. Elsa ei siis pahemmin ujostellut häntä. En voinut olla varma siitä, tuleeko, koska sehän on tottunut nukkumaan vain minun ja kumppanini kanssa. Mutta tulihan se, ja oikein emäntänsä, eli minun, päälleni. Aamulla herättyäni Elsa oli meidän keskellä.

Mutta kohta täytyykin ihan oikeasti muistaa siivota Elsan hiekkalaatikko. Lähettäkää minulle kovasti muistutuksia!



Ps. Ripustettiin rakkaani kanssa tuollaisia perhosjuttuja kattoon. Nekös Elsaa hämmentävät.

Totuus kissoista

Kissojen uneksiessa niillä on ihmisten valta. Ihmiset ovat niiden unissa vain lemmikkejä. Siksi kissat nukkuvat niin paljon.

Ongelmia paratiisissa

Elsalla on matoja. Yäääks. Se oksensi toissapäivänä ja oksennusta putsatessani havaitsin siinä kuminauhan tai kuivan nuudelin näköisen otuksen. Jo alussa näytti kuin se olisi liikkunut. Otin sen paperiin ja odotin. Ensin se oli paikoillaan, mutta pian alkoi kiemurtelemaan. >:{

Heitin madon pönttöön ja vedin monta kertaa, ettei se vain uisi takaisin. Siitä nopeasti nettiin ja googlettamaan, minkälaisesta madosta on nyt kysymys. Tulin tulokseen, että se voisi olla suolinkainen. Luin siitä paljon ja soitin vielä päivystävälle eläinklinikallekin. Sielläkin oltiin samaa mieltä, kun kuvailin madon ulkonäköä.

Saman päivän iltana murskasin Drontal vetin jauheeksi ja sekoitin Elsan ruokaan. Odotin seuraavaan iltapäivään asti, eikä se ollut syönyt ruokaansa kokonaan. Niinpä ostin sille oikein Shebaa, johon sekoitin toisen tabletin (onneksi lääkepakkauksessa oli niitä 3 kpl). Sitäkään se ei syönyt kokonaan päivässä, mutta paljon enemmän ruokaa oli mennyt, kun viimeksi katsoin. Tänään sekoitin siihen vielä puoli purkkia uutta Shebaa ja Elsa meni heti maistelemaan.

Nyt Elsa on yksin kotona, koska minä olen Hankasalmella kumppanini luona. Ainakin jätin sille tarpeeksi ruokaa ja vettä. Eikä Elsa siellä täysin yksin ole: Onhan sillä suolinkaiset ja kukat seuranaan!

Laitan vielä pari linkkiä suolinkaisista ym ihanuuksista, jos joku on utelias.
http://www.lemmikinterveys.fi/kissat/Pages/sisaloiset.aspx
http://www.kissaliitto.fi/tarttuvat.php

Ajattelin nyt kirjoittaa siitä, mitä kaikkea kissani antaa minulle.

Aamut eivät ole enää niin toivottomia, koska en ole koskaan yksin, kun herään. Olivat asiat sitten kuinka huonosti tahansa, niin Elsan silmien tuike saa minut jaksamaan.

Sateella tai ukkosella on mukavaa olla sisällä turvassa ja lämpimässä Elsan kanssa. Ropina vasten ikkunaa on kuin musiikkia varmasti Elsankin korville!

Tv:n katselusta on tullut minun ja kissani yhteistä lempipuuhaa. Tai, eihän Elsa sitä varsinaisesti katsele. Kun töllöstä tulee Amyn lailla, Elsa asettautuu sen ääreen matolle ja patsastelee siinä ylväästi, koska kuvittelee tietenkin, että katselen häntä, enkä mitään ihmeen televisiota.

Kun ajattelen olevani yksin ja satunkin vahingossa katsahtamaan muualle, näen Elsan tuijottavan minua lempeästi jostain (yleensä kiipeilypuunsa ylimmältä tasolta).

Tuntuu hyvältä ruokkia jotakuta toistakin kuin omaa möhöäni.

Kissani neuroottinen hiekkalaatikon kaivelu lohduttaa minua - enpähän olekaan ainoa sekopää tässä talossa.

Elsan läheisyys, pikku kehon lämpö, on jotain... Niin... Ei sitä pysty sanoin kuvailemaan!

Kun näen Elsan nauttivan antamastani huomiosta, luonnollisesti minäkin saan siitä suurta nautintoa. Ja kehräys on tietenkin maailman suloisin ääni.

Yöllä, kun olen sammuttanut valot ja kömpinyt peiton alle, Elsa loikkaa sänkyyn ja hiippailee lähelleni. Enää ei tarvitse pelätä kummituksia.

Huomenta kissannurkasta.

Viime kerrasta onkin jo aikamoinen tovi. Minäkin olen päässyt taas opiskelemaan, minkä vuoksi jaksamiseni on ollut sitä luokkaa, että olen saanut hoidettua vain pakolliset toimet ja lopun ajan olenkin keskittynyt lähinnä vain olemiseen.

Elsan kanssa on mennyt oikein mukavasti. Se on jatkanut sängyllehyppimislinjaansa, eli paljon ollaan menty eteenpäin kevään piileskelyajoista. Olen ilmeisesti ansainnut sen luottamuksen. : ) En tosiaan tiedä, oliko sen arkailu ainoastaan siitä johtuvaa, että sen entinen omistaja "hylkäsi", vai oliko sen kotiolot niin kauheat.

Oli miten oli, niin Elsa on tullut joka yö viereeni. Se tuntuu oikein odottavan sitä hetkeä joskus, kun satun kukkumaan myöhään. Ei mene kuin hetki siitä, kun olen kömpinyt peiton alle, niin Elsa pomppaa viereeni. Eikä se ole onneksi häirinnyt untani. Paitsi kerran. Se sai ihme hepulin ja ryntäili ympäri sänkyä aamuyöllä! Olikohan sillä vaikutusta siihen, että nukuin pommiin kyseisenä aamuna. En mennyt sitten ollenkaan kouluun sinä päivänä.

Oih. Elsa näkyy vetävän hirsiä kiipeilypuunsa ylimmällä tasolla. Se värähtelee niin kuin kissat tapaavat unissaan tehdä. Hihih! Osaa olla suloinen otus. Näkisittepä sen nyt.

Syksy!

Iltaa vain kaikille. Pitkästä aikaa sain suostuteltua itseni kirjoittamaan. Heräsin tänään todella aikaisin, jo klo seitsemän aikoihin, mutta se oli sen arvoista. Elsa oli nimittäin vieressäni. Voiko olla suloisempaa herätystä kuin sen tähtisilmien tuike ihan 5 cm:n etäisyydessä minusta? Aloin sitten paijailemaan sitä ja jossain vaiheessa se kiehnäsi niin innoissaan, että putosi sängyltä. No, meni jonkin aikaa, kun se hyppäsi viereeni uudestaan! Jossain vaiheessa sitten nukahdinkin.. Aivan kuin Elsa olisi nukuttanut minua, valvoen itse vieressäni, koska aamupäivällä Elsa nukkui sohvalla.

Elsalla tuntuu olevan kovin kausittaista se, kuinka paljon hellyyttä ja läheisyyttä se kaipaa. Välillä tuollainen käytös ei tule kuuloonkaan siltä. Ihmettelen, että mistä se oikein johtuu. Voiko ilmojen viilentymisellä olla jotain tekemistä asian kanssa? Tai, ehkä kissa vain on niin mystinen ja omalaatuinen otus. Siinähän ei taas ole mitään uutta! Ainakin osaan arvostaa niitä hetkiä joka kerta yhtä paljon, kun Elsa on valmis hakemaan läheisyyttä.

Miaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaauuuuuuuuuh!

Täällä voidaan mainiosti. Elsa sai tänään Feliway -suihketta. Äiti, siis Elsan mummu (hih), sponssasi meitä. Se sisältää kissan synteettisiä naamaferomoneja ja sitä käytetään mm. stressin tai arkuuden aiheuttaman virtsalla merkkailun vähentämiseen. Feromonimerkinnät saavat kissan tuntemaan olonsa rauhalliseksi ja turvalliseksi. Elsa on merkkaillut ihan siitä saakka, kun otimme sen perheeseemme.

Toivottavasti suihke auttaisi. Ei ole kauhean kivaa, kun kämppä haisee kissan kuselle. Jos sekään ei auta, niin täytyy vain olla kärsivällinen ja yrittää siivota niin usein ja niin perusteellisesti kuin tarve vaatii.

Mikähän ihme Elsaa vaivaa, kun se valvottaa pitkin yötä? Okei, minä en useinkaan herää Elsan ääntelyyn, kun olen niin taju kankaalla, mutta kumppanini kyllä. Ruokaa sillä on, vettä on, kiipeilypuu on, hellyyttäkin sille osoitetaan, hiekkakoppi siivotaan kerran päivässä... Keväällä se meni nukkumaan suurin piirtein samaan aikaan kuin ihmisetkin, mutta kesällä sen rytmi on muuttunut päinvastaiseksi. Jospa.. Se onkin muuttunut leikkauksen jälkeen! No, mutta kai se ihan normaalia on, että kissan saalistusvaistot heräävät iltaisella ja täten se marisee koko yön. Jos jollain on vinkkejä, niin otetaan vastaan.

Jimi
Hei. En ole vähään aikaan tänne kirjoitellutkaan, kun ei ole ollut oikein mitään erityistä, mistä kirjoittaa. Olin Elsan kanssa mökillä tiistai-illasta torstaihin, että siinä tuli vähän vaihtelua meille molemmille pitkästä aikaa. Elsa on oikein reipas matkustaja, niin sen takia se on melko vaivatonta ottaa mukaan. Mökillä se arkailee melkoisesti, mutta eiköhän se ala tottua siihenkin, mitä useammin se otetaan mukaan. Sieltäkin se on jo löytänyt vakiopaikkansa: ikkunalaudan avonaisen ikkunan ja hyttysverkon välissä.

Oih. Nyt Elsa nukkuu nojatuolin alla ja minulla on tästä sinne suora näkymä. Se sätkii ja värähtelee unissaan.. Tassut vispaa näköjään nukkuessakin. Ihan hassu!

Tämä nyt ei kauheasti liity Elsaan, mutta kävin tiistaina enon ja Jimin luona. Jimi on siis perheeni kissa, josta en olekaan täällä vielä maininnut. Vartuin sen kanssa aikuiseksi. Vanhempani joutuivat luopumaan siitä, kun muuttivat omakotitalosta kerrostaloasuntoon, sillä Jimi on niin tottunut kuljeksimaan pihoilla ja oleskelemaan isossa talossa, että se tuli hulluksi siellä. Annoimme sen siis enon hoidokiksi.

Jimi on lila burmankissa. Se on vanha ja viisas, matalaääninen, temperamenttinen uroskissa, joka puolustaa omaa reviiriään ja saalistaa kuin villikissa. Elsaa se ei ole nähnyt, enkä varmaan uskalla pahemmin sitä Jimille näyttääkään! Johan siitä syttyisi sota. Elsa nyt on pieni ja viaton, eikä välitä tapella, mutta Jimi.. Se on tottunut olemaan ainoa kissa talossa, eikä sen reviirille noin vain päästetä muita lajitovereita. Naapurinkin koiran kanssa se oli kuulemma ottanut yhteen, eno kertoi.

Niin, huomasin taas eron vanhan ja nuoren kissan välillä. Ei sitä niin helposti huomaa, ellei siitä ole pitkä aika, kun on viimeksi nähnyt. Nykyään Jimiä näkee kuitenkin niin harvakseltaan, että eron kyllä huomaa. Ihan surettaa se, miten vanha se jo on, 16-vuotias. Onhan se elänyt jo kunnioitettavan vanhaksi, mutta mitä sitten, kun sitä ei enää ole... Jimi on ollut aina. Tavallaan suruprosessi on ollut jo pitkään käynnissä, kun Jimi ei enää asu vanhemmillani. Olen jo saanut palasen siitä, minkälaista elämä on ilman sitä.

Nyt minulla on kuitenkin ikioma hoidokki, jota yritän kasvattaa niin hyvin kuin mahdollista. Olen ylpeä siitä, vähän niinkuin omasta lapsestani. Odotan mielenkiinnolla mitä vuodet tuovat tullessaan. Tai, mistä sitä koskaan tietää kuinka vanhaksi Elsa elää. En halua edes ajatella sitä etukäteen! Mutta minä en luovuta Elsan suhteen. Onhan eläimissä paljon vastuutakin kaiken muun ihanan ohella, mutta siihen on osattava sitoutua jo siinä vaiheessa, kun lemmikin hankintaa aletaan suunnitella. Eläintä ei saa hylätä, ei vaikka mikä olisi. Ja kannattaa hankkia sisäkissa, jos ulkokissaa ei voi tehdä onnelliseksi niillä resursseilla, mitkä itsellä on. Onneksi vanhempani hoitivat Jimiä niinkin pitkään. Ymmärrän heidän päätöksen siirtää vastuu enolleni, sillä ulkona liikkumiseen tottunutta kissaa ei voi sisäkissaksi muuttaa. Sellainen olisi eläinrääkkäystä.

Meooow. Elsalla on mennyt hyvin. Ruoka on maittanut ja elimistö on toiminut muutenkin hyvin. Olen totuttanut Elsaa syliin yhä useammin, eikä se pelkää sitä enää niinkuin ennen. Se vain ärtyy, kun sitä on pitänyt sen mielestä liian kauan. Silloin se loikkaa pois sylistä. Tottakai annan sen loikata heti, kun siitä siltä tuntuu.

Edistystä on tapahtunut, sillä Elsa jopa kehrää sylissä vähän. Olisi hauskaa, jos se vielä jonain päivänä hyppäisi syliin. Alussa se teki niin, kun jompi kumpi meistä ihmisistä istui pöydän ääressä syömässä. Se hyppäsi syliin kesken syönnin. Kun se huomasi, ettei sitä silloin ehditä kauheasti huomioimaan, se lopetti syliin hyppimisen kokonaan. Mutta miksi se tuli syliin vain niissä tilanteissa? Ehkä ihminen on silloin jotenkin helpommin lähestyttävä, kun se on keskittynyt johonkin, kuten esimerkiksi ruokaan. Jos keskittyy vain kissaan itseensä, niin se on vähän uhkaavampaa. Tällöin kissa ei voi tietää, mitkä motiivit ihmisellä on mielessä. Liika huomio pelottaa, mutta liian vähäinenkin huomio tympäisee. Ymmärrän sen, täydellisesti. Olen itse ihan samanlainen!

Elsasta on tullut oikea herkkupeppu täällä kotosalla. Oltiin mökillä kolme yötä. Siellä Elsa nuukaili ruokailun suhteen. Sen jälkeen se on mutustanut jopa raksukuppinsa tyhjäksi seuraavaan päivään mennessä. Eikä pehmeäkään liharuoka ole jäänyt kuppiin. Kaiken muun lisäksi olen antanut sen herkutella Wiskasin kitbits herkuilla, "lihajuustonapeilla". En ole antanut kuin muutaman päivässä, mutta ovat kelvanneet nekin. Se ei ole todellakaan mikään itsestäänselvyys, koska Elsalle ei kelpaakaan ihan mitkä tahansa pöperöt.

Kiva nähdä, että omalle kullanmurulle maistuu. Onko mitään kauheampaa kuin se, ettei lapsi syö ruokaansa?

Elsa, kohtalon lapsi

Ohoi. Nytpä ollaan Elsan kanssa mökillä saaressa. Aika pelottavaa oli kuljettaa Elsakin sellaisella "isolla moottoriveneellä". Iskä ajoi kyllä tavallista hiljempaa, mutta näytti se silti pelottavan Elsaa. Sillä aukesi oikein suu pitkäksi aikaa venematkan aikana. En tiedä oliko se janoinen vai shokissa. Ei se ainakaan innolla juonut mökille päästyään. No, pitäähän se kokeilla miten Elsa täällä viihtyy, kun itse tulee käytyä niin usein kesällä, eikä aina viitsisi jättää Elsaa kotiinkaan, vaikka kyllähän kissa pärjää yhden yön yksinkin. Mutta tuleehan se ikävä ja huoli minullekin!

Pikku-Elsa on niin arka, että se on majaillut enimmäkseen sängyn alla. Eilen, kun olimme päässeet sisälle mökkiin, se pujahti kerrossängyn alle, patjojen taakse piiloon. Otimme kuitenkin patjat pois sieltä, niin se löysi uuden turvapaikan makuuhuoneen sängyn alta, mattorullien päältä (siis sen sängyn alla on muutama matto rullalla). Onneksi Elsa sentään sai syötyä, vaikka alussa jännitys oli niin kova, ettei ruokakaan maistunut. Yhtään pienemmäksi tuo pikkuinen ei saa laihtua.

Muuten olen antanut Elsan olla rauhassa sängyn alla, paitsi äsken konttasin sinne sen kaveriksi. Paijasin Elsaa varmaan reilu puoli tuntia siellä. Se teki jopa kuperkeikan, kun rapsutin sitä hännän tyvestä! Elsa ei osaa kehrätä kovin äänekkäästi, mutta nyt se puhisi kehräyksen läpi tyytyväisenä. Kuiskin sille: "Mami rakastaa sinua". Vähän aikaa se nukkui käsivarteni ympärillään, ja nukkuessaan se värähteli vastustamattomasti. Kurkin sitä tukanpehkoni alta, joka oli siinä kiehnätessä valunut silmilleni.

Kas hei.
Täällä onkin nyt niin läkähdyttävän kuuma, kun auringonsäteet paistavat suoraan tuosta ikkunasta tänne sisään, että Elsa makoilee mielellään tuolin tai sängyn alla, missä on varjoisaa ja hieman viileämpää. Mietin, miten Elsa oikein kestää näitä helteitä. Sillä on kuitenkin turkki päällä koko ajan. Kai se nyt hengissä selviää, kunhan muistaa vaihtaa sille veden päivittäin, mutta mahtaa silläkin olla tukalat oltavat, kun itsellänikin on niin kuuma, että hiki virtaa melkein lakkaamatta. Tulisipa jo syksy. Odotan sitä jo innolla, kun pääsee nautiskelemaan viileän pimenevistä illoista kynttilöiden valoissa. Ja ruska... Oi, saavu jo!

Elsa on muuten alkanut loikkia myös tuonne kaikista ylimmälle tasolle, ihan omasta tahdostaan. Tuossa keskellä se on tykännyt olla aiemmin.

Pikkuperhe

Wauuu! Käytettiin Karin kanssa Elsa kolmannen kerran ulkona ja Elsa käveli vapaaehtoisesti, vielä monta metriä. Kuljimme Elsan tahtiin pientä hiekkatietä. Kun Elsa halusi pusikkoon, annoin hihnan Karille, sillä hänellä oli pitkälahkeiset housut. Kauhistelin kyllä mahdollisia punkkitulokkaita, mutta Kari ei anna niiden uhmata itseään. Elsa ei olisi malttanut tulla sieltä pusikosta millään, joten lopulta Kari nosti sen syliinsä ja toi takaisin hiekkatielle. Jatkoimme sen varrella kulkua vielä siihen saakka, kunnes havaitsimme isohkon koiran lähistöllä. Siinä samassa nostin Elsan syliini ja lähdimme kotia kohti. Elsa päästi niin lohduttoman maukaisun, etten voinut olla tulkitsematta sitä Elsan harmistukseksi poistumisesta.

Nyt on tällä mammalla mahtava fiilis ja veikkaisinpa, että Elsakin on tyytyväinen. Siltä se ainakin näytti, kun loikoili lenkin jälkeen pöydän alla niin säyseänä. Taas on ollut monta päivää, kun olen tuntenut oloni aika turhaksi ja saamattomaksi. Tänään Elsa pelasti minut siltä. Voisi siis sanoa, etten vain minä ole pelastanut Elsaa, vaan Elsa on pelastanut minut. Tuntui kuin olisin kantanut omaa lastani, kun kävelimme kotia kohti, Elsa sylissäni. Aivan kuin sekin olisi pitänyt minusta kiinni puristaessaan hellästi kynsillään rintaani. Samaan aikaan ohitsemme käveli pariskunta lastenvaunuja työnnellen. Perhe tuolla, perhe täällä.

Huomenta. En ole vielä maininnutkaan, että Elsa sai kiipeily-/raapimispuun isältäni juhannusta edeltävänä viikkona. Sen keskimmäisestä tasosta onkin tullut Elsan vakiopaikka. Siitä sen on hyvä tiirailla ulos ilman, että sen tarvitsee seisoa kahdella jalalla. Elsan kanssa on mennyt niin ongelmattomasti ja tavallisesti, ettei ole tullut kirjoiteltua vähään aikaan. Tänään se taas heti herättyään hiippaili tänne makuualkovin puolelle tervehtimään pikkuruisella äänellään ja kerjäämään silityksiä. Silittelin sitä ja lauloin samalla "porsaita äidin oomme kaikki". Elsa saa minut ihan höperöksi! Mutta eipä tässä nyt muuta kuin hei hei.

Elsa majoittui farkkuhyllyyni.

Ooh! Sydämeni sulaa..

Otin Elsan syliini ja silittelin sekä rapsuttelin sitä. Ensimmäistä kertaa se ei pyrkinyt pois, vaan hyrisi ja kehräsi sekä vispasi tassujaan, kuten se tekee ollessaan innoissaan kosketuksesta. Ei sen pitkät kynnet haittaa, kun se tarraa niillä paidan läpi ihooni. Sama vaikka tulisi vähän reikiä! Ehkä Elsa on vihdoinkin päästämässä hieman irti ujoudestaan, joka on jäänyt sille joko siitä, ettei sen entinen omistaja ole antanut sille tarpeeksi huomiota, tai sitten sille on kehittynyt trauma liittyen aikaisemman omistajan luopumiseen, tai voihan se olla ihan vain ominaista sille mistään sen kummemmasta riippumatta. Sentään Elsan aikaisempi hoitaja oli niin vastuuntuntoinen, ettei vain jättänyt kissaa tienvarteen, vaan luovutti sen turvakotiin. Siitä pisteet.

Huppista!

Unohdin täysin mainita niinkin tärkeästä seikasta kuin Elsan leikkaushaavan kunto. Eli haava on näyttänyt paranevan nätisti ilman sidettäkin. Jos se alkaa vuotaa tai repsottaa, niin otan heti yhteyttä eläinlääkäriin.

Iltaa. Täällä sitä ollaan nyt kahdestaan Elsan kanssa. Kumppanini on ollut matkoilla muutaman päivän, ja tuntuu kovin yksinäiseltä. Onneksi Elsa on olemassa. Olisin varmaan eläväkuollut muuten.

Lauantaina sain melkoisen hermoromahduksen, koska pelkäsin etten osaisikaan hoitaa Elsaa sen toipilasaikana oikein. Pelkäsin todella, että se saisi jonkin tulehduksen ja kuolisi, koska otin vahingossa sen haavasiteen liian aikaisin pois, eivätkä apteekin haavasiteet pysyneet. Olin ihan shokissa täällä, kunnes veljeni soitti haluaisinko hänen hakevan minut ja Elsan vanhempieni luokse. Suostuin heti. Niinpä minä ja Elsa vietimme lauantain vanhempieni kotona. Elsa tuntui nauttivan uusista nurkista ja seurasta. Se tykkäsi tuijotella lasiparvekkelta ulos. Äitini ihmetteli, että miten se nukkuu niin vähän. Elsa oli tosiaan hirmu pirteänä sinä päivänä! Me valvottiin jonnekin klo 02:een Victorian ja Danielin häiden takia ja Elsa vaelteli ja päästi muutaman maukauksen vielä, kun me muut olimme asettuneet unten maille.

Sunnuntaina Elsa pääsi takaisin tänne omaan kotiinsa ja tuntuihan se olevan ihan mielissään siitäkin. Itse asiassa se vaikuttikin aiemmin sunnuntaina vähän niin kuin sillä olisi ollut jo koti-ikävä. Täällä se uskalsi rentoutua vähän paremmin, vaikka yllättävän hyvin se näytti sopeutuneen lauantainakin uuteen paikkaan.

Tänään oli jälleen mukava herätys, kun Elsa tuli taas tervehtimään hennolla äänellään. Ihanaa, kun herätykset ovat nykyään niin piristäviä - kiitos rakkaan Elsani!

No niin, hengissä ollaan. Leikkaus ja nukutus menivät hyvin. Elsalta poistettiin munasarjat ja osa kohtua, eli ns. naiseus vietiin, kuten tuossa edellisessä postauksessa jo mainitsinkin. Eilen olin niin kiireinen ja väsynyt Elsan puolesta, etten jaksanut kirjoitella. Välillä piti myöskin tarkkailla Elsan olotilaa.

Siispä. Elsa punnittiin ennen toimenpidettä. Vaivaiset 3,3 kg ilmoitti vaaka, vaikka olen yrittänyt lihottaa sitä. Olin mukana nukutusaineen vaikuttamisajan. Silittelin Elsaa noin viitisen minuuttia, kunnes nukutusaine oli vaikuttanut. Elsan kauniit silmät jäivät auki sen nukahdettua, mutta niin kissat nukahtavat nukutusaineen vaikutuksesta. Sen jälkeen minä ja kuskina toiminut enoni saimme luvan kadota puoleksitoista tunniksi.

Palattuamme Elsa tuotiin toimenpidehuoneesta kuljetuskopassaan. Sen silmät olivat edelleen auki ja kieli roikkui suusta. Se näytti miltei kuolleelta, raukka. Sille oli puettu eräänlainen verkkopuku, jotta se ei nuolisi leikkaushaavaansa. Kotona tein eläinlääkärin ohjeiden mukaan, eli varmistin Elsalle mahdollisimman lämpimät oltavat, sillä nukutusaineen yhä vaikuttaessa lämmönsäätöjärjestelmä ei toimi. Halusin laittaa Elsan sänkyyni. Laitoin pyyhkeen sen alle, asettelin kuumavesipullon sen vatsaa ja käpäliä vasten sekä peittelin sen viltillä. Välillä kastelin Elsan avonaisia silmiä vedellä, etteivät ne kuivuisi päähän.

Illalla noin kymmenen aikaan Elsa alkoi heräillä. Melkein heti ensimmäiseksi se hyppäsi sängyltä. Säikähdin kovasti, että leikkaushaava olisi revennyt. Onneksi näin ei näyttänyt käyneen, vaan luultavasti Elsaa oli vain sattunut sen hypättyä kumoon lattialle. Heräilyvaiheessa se sai pieniä hoipertelukohtauksia, jotka päättyivät pökertymisiin. Sitä oli aika hulvatonta seurata. Vähitellen se ei enää pökertynyt hoipertelun päätteeksi, vaan jäi tuijottamaan paikoilleen. Iltakin meni ihan hyvin kokonaisuudessaan.

Tänään herättyäni huomasin, että vaatehuoneeni ovi oli raollaan. Ihmettelin kumppanini kanssa, miten Elsa oli leikkauksen jälkeen jaksanut voimailla oven liukuoven auki. Mutta niin se vain oli tehnyt. Pujahdin vaatehuoneeseen ja löysin Elsan laukkujensäilytyskorin päältä tuhisemasta. Halusin siirtää sen pehmoisemmalle paikalle, joten nostin Elsan siitä ja laitoin sängylle. Siinä sitten fiilistelimme kolmestaan. Saimme jopa Elsan kehräämään; niin pian leikkauksen jälkeen! Vähän ajan päästä se kuitenkin meni sängyn alle. Kun kurkkasimme sinne hetken kuluttua, niin se oli jo riuhtonut verkkopuvun ihan solmuun ympärilleen. Meidän oli pakko riisua se siltä, kun emme saaneet sitä ennalleen. Askartelimme sukkahousuista sille uuden yläosan ja verkkopuvusta leikkasimme alaosan. Saa nyt nähdä miten kauan se pysyy. Pitäisi keksiä jotakin käytännöllisempää. Ehdotukset ovat tervetulleita. Sellainen muovikauluri ei ole yhtä kätevä kissoille kuin koirille. Kissat kun ovat niin notkeita.

Huomenta päivää. Taas heräsimme, minä ja kumppanini, Elsa jalkopäässämme. Kömmin heti silittelemään ja rapsuttelemaan sitä. Huomenna onkin Elsalla ikävä päivä. Viemme sen leikkaukseen, eli siltä viedään naiseus. Elsalla tuntui olevan vähän väliä kiima, eikä oikein erottanut mistä se alkaa ja mistä se loppuu. Eläinlääkäri sanoi, että liian pitkäkestoisena kiima voi aiheuttaa kohtutulehduksen. Lisäksi Elsa oli häiritsevän äänekäs kiimassaan. Se marisi lakkaamatta; aamusta iltaan, öisinkin. Äitini hankkikin sille kiimankatkaisutabletteja, joita syötin sille viikon ajan. Se kävi helposti, kun musersin tabletin lusikalla jauhoksi ja sekoitin sen Elsan ruokaan. Kuuri tuntui tepsivän, sillä jo sen alussa Elsa rauhoittui. Nyt olemme kaikki kolme saaneet nauttia yhteiselostamme ilman jatkuvasti soivia korvia.

Ensitapaaminen

Muutin nykyiseen yksiööni viime vuoden loppupuolella. Erittäin eläinrakkaana ihmisenä aloin melko pian haaveilla uudesta lemmikkieläimestä. Pohdin ensimmäiseksi, olisiko se tällä kertaa leijonanharjaskani vai rotukissa. Molemmista minulla on aikaisempaa kokemusta. Lopulta tulin tulokseen, että hakisin tulevan kissaystäväni eräästä Eläinten turvakodista. Pidin tärkeämpänä sitä, että kissa saisi uuden mahdollisuuden elää hyvän elämän kuin sitä, että minä saisin rotukissan. Maatiaiskissa kelpasikin oikein hyvin.

Maaliskuun alussa minä ja isäni lähdimme ajelemaan kohti Eläinten turvakotia. Matkan varrella pysähdyimme isän käydäkseen pankkiautomaatilla. Odotin autossa, kunnes isäni saapui kalapaketin kanssa. Hän oli poikennut läheiselle savukalakojulle samalla. Naureskelimme ajatukselle, että mitäköhän kissa tulee tuumimaan kalanhajuisesta vastaanotosta! Luultavasti sen tunteet olisivat ristiriitaiset.

Saavuimme määränpäähämme. Isäni avasi oven ensimmäisenä ja samassa koira työntyi miltei autoon. Lörpöttelin koiralle innoissani, sillä olin poikkeuksellisen innoissani (en erityisemmin pidä koirista). Astuimme molemmat ulos autosta autiolle pihalle. Koira oli edelleen isäni kimpussa. Yhtäkkiä toinen samanlainen ryntäsi kimppuuni. Lepertelin sillekin alussa, mutta kohta isäni ilme muuttui aikalailla. Koirat olivat rotevia ja hyppivät korkealle, kohti päitämme. Katsoin isääni hermostuneena, yrittäen arvioida hänen ilmettään. "Nämä taitavatkin olla vahtikoiria", hän sanoi. Sydämeni alkoi takoa hurjasti, kun tajusin että saattaisimme joutua näiden koirien välipaloiksi. Samalla muistin kyltin, jota vilkasin hajamielisesti automme kurvatessa pihan portista sisään: "Täällä vartioin minä" -teksti ja koiranpään kuva. Isä komensi minua menemään autoon. Tein työtä käskettyä. Pääsin sisään ilman koiranpuremaakaan. Jäljessä tuli isä ja sain huokaista helpotuksesta. Aloin soittaa henkilölle, joka lupasi olla meitä vastassa. Onnekseni hän vastasi ja kertoi olevansa tuota pikaa paikalla. Saavuttuaan hän otti koirat kiinni ja vei ne pois tieltä.

Pääsin tarhaan, josta valitsisin karvaisen kaverini. Siellä oli kova meteli. Koira haukkui lakkaamatta. Ensimmäisessä häkissä majaileva kissa näytti pelokkaalta. Paloin halusta ottaa heti juuri sen mukaani. Jostain syystä päätin kuitenkin jatkaa katselua. Valinta oli todella vaikea, sillä olisin halunnut ottaa kaksi kissaa. Eräässä häkissä oli parivaljakko, joka tuli toimeen kuin siskokset. Isäni sanoi kuitenkin, että yksi saa luvan riittää. Niinpä jatkoin valintaprosessiani. Lopulta iskimme molemmat, minä ja isäni, silmämme pikkuruiseen, parivuotiaaseen hauskannäköiseen otukseen, joka muistutti ilveksenpoikasta. Se oli kiemuralla takertuneena kulahtaneeseen tyynyyn. Kun aloin silittää sitä hellästi, se nosti takamustaan korkealle ja näytti todella hellyyttävältä. Ilmoitin valinnastani esittelijälle, jonka jälkeen hän alkoi irrottaa eläintä tyynystä ja työnsi sen kantokoppaan. Maksoin isäni antamilla rahoilla ja pääsimme lähtemään kohti kotia.